Kohta kuukausi täällä!

Nyt tulevalla viikolla tulee kuukausi täyteen minun elosta täällä Michiganissa. Nyt on alkanut koti-ikäväkin vähän jo iskeä.. Mutta ei onneksi pahasti. Mutta kaikkea mahdollista ja mahdotonta on kerennyt tapahtua yhden kuukauden aikana.

Koulu alkoi sillon labor dayn jälkeisenä tiistaina. Aamulla noustaan noin kuuden aikaan (minä huomattavasti myöhemmin) ja bussi tulee oven eteen vähän seitsemän jälkeen. Alkuun maistelin koulun lounaita (ehkä kahden ensimmäisen päivän ajan) ja sitten olenkin kuljettanut eväät kotoa mukanani. Koulumatkat on myös aika tuskaa, kun koko bussi on täynnä ärsyttäviä kiljuvia kakaroita jotka ei osaa pysyä paikallaan jolloin bussikuski pysäyttää bussin tien viereen (luen niihin kakaroihin myös suurimman osan high schoolilaisista...)

Koulussa kaikki on ruennu rullaamaan alun pienen epätietoisuuden jälkeen. Nyt kuljen luokasta luokkaan kun vanha tekijä ja saan lokeronikin auki ensiyrittämällä. Lokeroni on tosin myös Barbaran lokero, sillä minun oma lokero on niin kamalan kaukana. Tunteja meillä on kuus per päivä ja joka ainoa päivä on samat tunnit samaan aikaan. Aika tylsää. Mutta ainakin muistaa hyvin oman lukujärjestyksensä. Läksyjä koulusta tulee aina välillä aika paljon ja välillä on päiviä että ei ole mitään tekemistä. Kivoimmat kurssit tosin on niitä, joista tulee läksyä, sillä ne on mielenkiintoisimpia ja niillä minä opinkin jopa jotain. Yleisesti ottaen koulu on kuitenkin tosi helppoo. Ainoo missä tarviin harjoitusta on kieli. Aineita minulla tässä jaksossa on englanti 10A, government (yhteiskuntaoppi), applied writing (koulun lehti), painting, capstone (senioreiden englanti) ja spanish 1A.

Kavereita oon muutaman saanu, mutta ylivoimaisesti paras on Barbara, joka on myös minun "serkku". Meillä on hauskaa vaikka moni varmaan ajatteleekin että ollaan outoja... :D Mutta oon tutustunu myös muiden vaihtareiden kanssa ja jutellu muutaman muun koulun oppilaan kanssa, mutta enimmäkseen minulla on tällä hetkellä vaan kasvoja jotka tunnistan. Ainoastaan jotkut aika ällöt 10 luokan pojat on alkanu tervehtiä minua ja muuta... Kiitos mutta ei kiitos. Ne on minua kaks vuotta nuorempia ja silleen.

Perheen kanssa ollaan tehty reissuja, kuten mackinac bridgelle ja roscommon-nimiselle paikkakunnalle sekä silver lakelle uimaan. Ne reissut on ollu tosi mukavía ja on ollu kiva nähä uusia paikkoja. Sillon uimareissulla onnistuin polttamaan itteni, mutta nyt on keli jo viilenny sen verran että siitä ei oo vaaraa. Vaikk kyllä tämän viikon alussa oli ihan ongelma että mitä laittaa päälle kun oli niin kuuma ja pitää noudattaa koulun pukeutumissäännöksiä eikä edes ollu mitään vaatteita. Ihan onnesta huokaisen nyt kun on viileempää ja mullakin on vaatteita mitä käyttää.

Ruoka on ollu ihan suhteellisen terveellistä, toki syödään epäterveellisemmin mitä suomessa, mutta ei sentään mäkkärin aterioita joka päivä. Kaks kertaa oon jo kuitenkin kerenny mäkkärissä nyt kuukauden sisään syödä. Ei paha, mutta enemmän mitä yleensä.

Ens viikolla alotetaan chores lista, joten laitan kerran viikossa perheelle ruokaa. Pitää yrittää kaivaa jostain reseptejä esiin.. :) äitiin turvaudun sitten siinä asiassa. Oon jo melkein tottunu olemaan kengät jalassa sisällä, vaikka aina kun tullaan kotiin menen kyllä ensimmäiseks meidän huoneeseen heittämään kengät pois.

Perheen kanssa aletaan tulla jo ehkä pikkuisen läheisemmäksi, vaikka paljon on vielä tekemistä jos halutaan oikeen perheen suhde. Koulu on ollu aika tavallista ja arkeen on tullut jo rutiineita, mutta nyt tulevaa viikkoa odotan, kun on homecoming viikko. Ihan mahtavaa ja mekkokin on jo tanssiaisiin hankittu, mutta siitä lisää seuraavassa!

Ensimmäiset päivät

Kun pääsin Grand Rapidsin kentällä pois koneesta, huokaisin helpotuksesta. Vihdoinkin perillä. Lennot oli tosi pitkiä, mutta onnekseni sain matkustaa toisen suomalaisen vaihto-oppilaan kanssa Chigagoon asti, eli melkein koko matkan. Tultiin hyvin juttuun ja se auttoi matkanteossa huomattavasti. Muuten olisin kyllä kuollu sinne. Oli se sen verran uutta ja outoo ja jännittävää vaihtaa konetta frankfurtissa. Chigagossa se menikin jo vanhalla mallilla vaikka se paljon isompi kenttä olikin. Hyvin selvisin kaikista tulleista ja muista kun ei ne edes kattoneet minun laukkuihin... No, sopii minulle. Eivätpähän löytäneet minun hunajapurkkeja ja muita. Ja suklaatkin pääsi ongelmitta perille. No, Grand Rapidsin kentällä minua vastassa oli host isä ja äiti sekä TJ, heidän sukulaistyttö joka on minua vuotta nuorempi. Laukku saapui siinä samalla (onneks!) perille, mutta sitten meitä odottikin monen tunnin odotus kentällä Larisaa, joka oli jätetty pois siitä koneesta missä hänen olisi pitänyt tulla ja tulikin sitten monta tuntia myöhemmin. No, minulla ja TJ:llä oli hauskaa, hiipparoitiin pitkin kenttää (joka oli muuten aika pieni) ja istuttiin pelimoottoriepyörien päällä väärinpäin ja tasapainoiteltiin siinä. Hauskaa oli ja suurin osa hauskuudesta johtui ehkä siitä, että olin kuolemanväsynyt. Olin valvonut jo yli vuorokauden putkeen siinä vaiheessa kun Larisa lopulta saapui. Kun kaikki oli autossa, lähdettiin taittamaan matkaa Trufantiin.

Matka Trufantiin kesti noin 45 minuuttia mutta se meni nopeasti. Maisemat oli osaltaan hyvin samankaltaisia, mutta eroavaisuuksiakin löytyi, kuten postilaatikot, liikennevalot ja monet muut asiat. Illan päätteeksi meille näytettiin huone ja tervetuliaislahjat ja loppu ilta onkin jo melko sumuisa väsymyksen vuoksi.

Ensimmäisenä aamuna heräsin ensimmäisen kerran viiden tunnin unien jälkeen, mutta jatkoin kuitenkin nukkumista ja heräsin lopulta 15 vaille 12 paikallista aikaa. Päivän aikana sitten käytiin koulussa valitsemassa kurssit ja muuten vain kierrettiin katsomassa hieman Lakeviewia ja Trufantia. Uusia ihmisiä tuli koko ajan vastaan joille meidät esiteltiin ja kenenkään nimi ei jäänyt mieleen. Kasvot ehkä nipin ja napin. Illan puitteessa käytiin vielä wallmartissa, joka oli aikasten iso supermarketti ja aina auki. Siis ihan 24/7, kirjaimellisesti. Ja ovella oli vielä aina joku toivottamassa tervetulleeksi ja sanomaan hei hei ja pyytämään käymään uudestaan.

Muuta erikoista sinä päivänä ei sitten sattunutkaan, seuraavan kerran heräsin klo 1 yöllä kamalaan jysäykseen. Mysrky oli noussu ja salama iski aika lähelle, sillä se oli ihan mieletön jysäys. Kaikki muut heräs ja meni alakertaan, lapset enemmän tai vähemmän peloissaan, paitsi Larisa, joka onnistui jotenkin nukkumaan koko ukonilman ohi. Mieletöntä.

Toisena päivänä mentiinkin käymään kaupungissa kmartissa ja syömässä pitseriassa. Ruoka oli hyvää ja tämäkin tavaratalo ihan kohtuullisen kokonen. Ostettiin joitakin koulutarvikkeita ja opeteltiin sellainen uusi juttu kun self check-out. Mielenkiintoinen vehje, jossa ite skannataan tuotteet ja maksetaan siinä. Ei ensimmäistäkään myyjää siinä, mutta tarjolla oli myös ihan tavallisia kassoja. Joissa ei kylläkään ole liukuhihnoja joista tavarat poimitaan niin kuin meillä, vaan myyjä latoo ne sitä mukaa muovipusseihin kun skannaa ne. Ei siis samanlaista mahdollisuutta kangaskasseihin kun mitä meillä. Sen jälkeen kävästiin kotona ja sitten lähdettiinkin uudestaan kouluun saamaan lukujärjestykset ja kiertämään paikat ympäriinsä. Saatiin myös lokero, jonka numeroyhdistelmä on mielettömän vaikee laittaa siihen. Tiedän, että saan taistella sen kanssa jonkun aikaa ennen kuin muistan sen kunnolla. Sen verran pitää muistaa mihin suntaan pyörittää ja millon mennään kierros ympäri. Huoh sanon minä.

Sitten illa alkoikin labor dayn kunniaksi järjestettävät juhlallisuudet, joista ensimmäisenä oli lasten paraati. Siinä lapset olivat pukeutuneet eri kostyymeihin ja sitten he ajelivat jollain vehkeellä paraatissa. Joidenkin asut oli aika tosi hyviä ja hauskoja. Lasten paraati jälkeen oli hieman aikaa siinä ja sitten alkoi palomiesten kunniaksi järjestetty paraati, jossa he ajoivat kalustollaan ensin yhden kierroksen hiljaa ja sen jälkeen toisen kierroksen sireenit päällä ja sen lisäksi kaikki tööttäilivät torvillaan. Melko äänekästä siis. Paraatin jälkeen alkoi ilotulitukset, mitkä oli mielettömän hienot ja isot. Oli kyllä nättiä!

Tänään sitten ollaan jatkettu juhlimista, tänään oli iso paraati ja sen lisäksi myytävänä oli kanaa jota dad sitten kävi grillaamassa. Oli hyvää kyllä. Sitten ollaankin aika lailla vaan istuttu nuotion ääressä ja juteltu kaikkien niiden miljoonan Funkin perheen sukulaisen kanssa, jotka on saapunu paikalle juhlimaan. Talossa lappaa porukkaa koko ajan eikä missään vaiheessa oo hiljaista. Tutustuin myös serkkutyttöön joka on samassa koulussa kun minä. Mukava tietää sieltä joku tälleen ennen koulun alkua. Mutta muuten on vaan nautittu happeningistä mitä on joka puolella kaupunkia. Lapsille oli pompulinnoja muita ihmeelleisiä virityksiä ja sitten oli kadun varrella kaikkee kivaa myytävää. Ja lapsille oli polkutraktorin vetokisat. Jacob sijottui omassa sarjassaan kolmanneksi. Go Jacob!

Mutta nyt nukkumaan, huomenna on vielä paljon juhlimista ja pannukakkujen tekemistä ja ylihuomenna mennäänkin malliin shoppailemaan, että sitä odotellessa!

Öitä :)

Lähtö lähenee

Ihanaa, sain tietää isäntäperheen ja lähtö onkin lähempänä kuin olisi aluks uskonu. elo-syyskuun vaihteessa lähden, parin päivän varotusajalla. On siis aika pakata ja sanoa kaikille heipat. Surullista ja vaikeeta, mutta itepähän oon tämän päätöksen tehny. Ja ainakin tällä hetkellä oon varma etten joudu tätä päätöstä katumaan.
Eilen siis saapu tieto perheestä ja muusta ja yllätyksenä se tuli. Vihdoin alkaa tajuamaan että oikeesti oon lähössä. Perheeni on Funk's family ja perheeseen kuuluu host mom Janette, host dad Joseph, host sister Jenna (8v) ja host brother Jacob (7v). Perheeseen kuuluu myös koira, kaksi kissaa ja kala. Perheeseen tulee asumaan myös toinen vaihto-oppilas, minua vuotta vanhempi tyttö Montenegrosta. Jaamme saman huoneen joten toivottavasti tulemme hyvin toimeen :)
Funkin perhe asuu Michiganissa Trufantin kylässä, jossa on 800 asukasta ja menemme lukioon Lakeviewiin jossa on sitten 600 oppilasta. Kouluun on matkaa 24 kilometriä että sitä tulee tuskin taitettua jalkaisin.
Odotan innolla paikan päälle pääsyä joten nyt vain pitäisi alottaa pakkaamaan. Siinä sitä onkin urakkaa.