keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Matkasuunnitelmia

Huhhuh. Enpäs olekaan pitkään aikaan kirjoitellut mitään Skotlannin suunnasta tai yliopistoasioista muutenkaan. Eli yhteishaku meni paremmin kun odotin, minut hyväksyttiin kahdelle eri linjalle Jyväskylän yliopistoon; ranskan opettajakoulutukseen sekä luokanopettajakoulutukseen. Näistä olen nyt sitten ottanut vastaan luokanopettajakoulutuksen (pitäisikin muistaa postittaa paperit.....) mutta lykkään sinne menoa vuodella- kahdella. Lähden nimittäin kuitenkin Glasgow'hun asumaan ja opiskelemaan, edes vähäksi aikaa. Jännää on ollut kaikki tähänkin mennessä ja jännää on yhä vieläkin. Hermoilin ihan kamalasti luokanopettajakoulutuksen pääsykokeista enkä voi vieläkään uskoa että pääsin opiskelemaan sitä.. Minulla taisi olla aimo annos tuuria matkassa.


Nyt sitten ollaan Miian kanssa järjestelty kaikkea asioita sen eteen että lähdetään sinne syyskuun alussa. Eilen illalla myöhään ostettiin Norwegianilta lennot Lontooseen (49 euroa per nenä! ja kaksi isoa matkalaukkuakin vain 18 euroa...) ja Lontoosta Glasgow'hun on tarkoitus matkustaa bussilla. Se osoittautui halvimmaksi vaihtoehdoksi, maksaa vain 17,5 puntaa per henkilö! Juna tai lentokone maksaisivat molemmat about sen sata puntaa että säästetään aika paljon rahaa..



Nyt odotellaan vain sitten tuota syyskuun päivää että lähdetään matkalle... Jännittävää, mutta paljon pitäisi vielä saada aikaiseksi ennen sitä. Kelan suuntaan pitäisi hommata paperi jos toinenkin sekä Jyväskylään laittaa ne ilmottautumispaperit ja vaikka sun muuta. Tietenkin pitää myös pakata, eikä pelkästään niitä tavaroita jotka otan mukaan Skotlantiin. Minun pitää nimittäin tyhjentää huoneeni sillä toinen pikkuveljistäni tulee valtaamaan sen sillä siunaamalla kun lähden pois kotoa... Niin paljon tekemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti