keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Suomineitojen vierailu

Joulumieli on täällä nyt valloillaan, itsekin tässä glögiä juon ja joulutorttutaikina on sulamassa. Jouluvalot on sytytetty kaupungille ja joululaulut soi vähän jokapuolella. Kyllä se niin vaan on että joulu on tulossa.

No, reilu viikko sitten viikonloppuna ei oltu vielä ihan joulutunnelmissa, vaan suomitunnelmissa. Miian kanssa päätettiin tehdä karjalanpiirakoita, kun Miia ei niitä ole koskaan edes tehnyt. No siinäpä me sitten niitä pakerrettiin ja Miiakin jo loppuajasta alkoi päästä rypytyksestä jyvälle. Oikein hyviä piirakoita tuli ja kaikki ne on jo tullut syötyä. Voisi ehkä useamminkin tehdä kun aika halpaa siitä kuitenkin tulee.




Sitten viime viikko kuluikin ihan täydelleen siinä kun tuli vieraita Suomesta. Anni, Hilma ja Mailis tulivat meille kyläilemään maanantaista perjantaihin ja täyttivät ainakin minun lukujärjestyksen. Miia hyvänä opiskelijana meni kouluun joka päivä, mutta minulta taisi jäädä muutama luento välistä.... No ei oikeastaan muuta kuin enkkua johon olen jo muutenkin hieman kyllästynyt, rehellisesti sanottuna opiskelisin varmaan jopa mieluummin kielioppia. No, hauska viikko minulla kuitenkin oli, tytöt näki kampusaluetta, keskustaa, botanic gardensin, käytiin Edinburgissa, katottiin kamalia kauhuleffoja jotka loppujen lopuks ei enää niin älyttömän kamalia olleetkaan (turruttiin varmaan) ja pidettiin vaan hauskaa yhdessä. (Annille kiitos suurimmasta osista kuvista!!)



Ensin vierailtiin siellä kampuksella ja sitten päästiinkin jo keskiviikkona Edinburgiin...







Tosi nätti kaupunki oli, pakko myöntää. Kuitenkin aika turistikaupunki enkä ihmettele, sillä oli siellä aika paljon vanhoja hienoja rakennuksia ja oikein vanha kaupunki, joka oli kyllä miinoitettu turistikaupoilla.

Torstaina mentiin sitten käymään Botanic Gardenissa, alkoi jo kyllä hämärtää ennen kuin sinne päästiin. Meillä oli kuitenkin Mailiksen kanssa hauskaa kun pidettiin oikeaoppinen lehtisota, mutta Maikki kyllä vähän huijas kun sillä oli tuo sateenvarjo turvanaan...



Sitten perjantai-iltana vietiin tytöt takaisin Buchanan bussiasemalle josta he lähtivät Lontooseen vielä viettämään viikonloppua. Olen niin kateellinen kun kävitte siellä Warner Brossin studioilla, pakko päästä itsekin!

Viikon aikana löysin itselleni joulukalenterin! Käytiin tässä karkkikaupassa ja siellä oli pino lumiukko-joulukalentereita ja yhdessä ainoassa kalenterissa oli nimi kirjoitettuna siihen. En minä tätä voinut sinne kauppaankaan jättää, pakkohan tämä nyt oli itselle ostaa. It was meant to be.


Viikonloppuna sitten päädyttiin näihin joulutunnelmiin, keitin glögiä, yritin tehdä luumuhilloa jonka puolessa välissä muutin luumumarmeladiksi ja kuunneltiin paljon joululauluja.



 
Aika rauhallisissa tunnelmissa meni siis viikonloppu ja olen tätä yrittänyt nyt vielä jatkaa, vaikka kouluhommat alkavatkin painaa aikalailla päälle. No, eiköhän se tästä. Tänään jopa raahauduin jalkapalloharkkoihinkin kahden viikon tauon jälkeen, mukavaa oli vaikka keli olikin ihan kaamea. Satoi vettä ja tuuli. Ihana yhdistelmä varsinkin kun lämpötilat ei monta astetta ole plussan puolella. Jonkinsortin myräkkää se tänne on kai luvannu, saas nähä mitä sieltä tuleman pitää. Nyt kuitenkin alan vielä vähän valmistautua huomista päivää varten, mutta nähdään pian! Tasan 30 päivän päästä olenkin jo Lapinlahdella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti