tiistai 17. joulukuuta 2013

Viimeiset viikot ennen joululomaa

Heissan taas pitkästä aikaa!

Joulu lähenee, enää muutama yö mikä merkitsee sitä että ihan kohta olen minäkin jo Suomessa. Ylihuomenna siis lähtee lento ja sitten perjantaina aamupäivästä olenkin jo Lapinlahdella. Jännittävää! Vielä pitää tosin pakata sun muuta...

Mitäs tässä reilun kahen viikon aikana...

No oli ensinkin viimenen viikko koulua tuossa reilu viikko sitten, meni ihan samalla tahdilla kun ennenkin. Tein ranskan ja espanjan kokeet siinä, ja kirjoitin ranskan kulttuurin esseen. Sitten alkoikin tämä reilun viikon "loma" ennen viimeistä koetta, englanti, mikä oli sitten tänään. Siinähän se, sain sinne nyt jotain kirjotettua, katsotaan sitten tammikuussa että miten meni.

Viime viikolla tosiaan kun olisi ollut paljon aikaa opiskella, löysin paljon muuta tekemistä. Neuloin, katsoin siskoni on noitaa, leivottiin karjalanpiirakoita ja pipareita, neuloin ja katsoin siskoni on noitaa vähän lisää, laitoin ruokaa, siivottiin, neuloin, katsottiin leffoja ja käytiin shoppailemassa.

Sitten kävin myös kuvailemassa koululla ja vihdoin ja viimein kävin myös Botanic Gardenissä sisällä kasvihuoneessa. Oli kyllä aika kiva paikka, siellä oli sademetsät ja kaikki.








Sitten meillä oli myös lauantaina pikkujoulut, oli mukavaa porukalla juhlia ja ruokakin mitä oli tarjolla teki hyvin kauppansa, minut haluttiin Miialta ostaa (ihan kun olisin Miian omaisuutta.... :D) 20 kamelilla ja yksisarvisella. Että ihan hyvän hinnan itselleni sain ihan vaan leipomalla.




Nyt en jaksa enää enemmän tarinoida, alan ennemminkin pakkaamaan, mutta ihan kohta nähdään keitä nyt näänkään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti