torstai 6. helmikuuta 2014

St. Andrews&Queensferry

Sunnuntaista lähtien olen yrittänyt saada aikaiseksi että tekisin tämän päivityksen, niin jospa nyt vihdoin sitten.

Viime lauantaina menin tosiaan International Societyn järjestämälle matkalla St.Andrewsiin ja Queensferryyn, Miia ei matkalle sitten loppujen lopuksi mukaan lähtenyt kuumeen ja flunssan takia (nyt Miia on kuitenkin jo aikalailla terve, mutta harmi kun reissu jäi välistä).

Matkan ensimmäinen pysähdys siis oli tosiaan Queensferryssä, siltoja katsomassa. Kivan näköistä ja se kyläkin oli nätti mitä siinä kerettiin kierrellä.









Sitten reilun tunnin matkustuksen jälkeen saavuttiin St. Andrewsiin. Tämä paikka on tunnettu golfista ja yliopistosta jossa Prinssi William ja Kate Middleton kävivät yhdessä koulua. Tosi nätti paikka, mutta aika pieni, eikä kelikään enää tässä vaiheessa meinannut suosia, varsinkin loppuajasta tuuli ja satoi eikä tehnyt mieli poistua kahvilasta.








Tämä on yliopiston rakennus, meillä nyt on Tylypahka, mutta ei nämäkään rakennukset pahemman näköisiä olleet.






Mitäs muuta tässä menneellä ajalla, koulussa ollaan molemmat ahkerasti käyty, Miia ehkä vähän innokkaammin mitä minä. Ihan kivaa kuitenkin on ollut, mutta lukemisesta minulla ei tosiaan tule olemaan pulaa tänä keväänä, alla ne kirjat jotka minun pitää lukea, kirja per viikko on aikalailla se tahti.


Ihmeekseni löysin yliopistolta kukkia, siis kukkia, tiistaina. Minä nyt en biologiasta tai kukista kauheasti ymmärrä, mutta ei Suomessa yleensä tähän aikaan vuodesta nouse uusia kukkia maasta. Kun näitä ei siis näkynyt vielä pari kuukautta sitten. Nättejä ovat. Muutenkin on kyllä ollut välillä ihan keväinen olo, jospa se kohta tänne vaikka tulisikin..


Jaan vielä minun keskiviikon onnen, päivän paras hetki oli kun söin quornkeittoa (joka maistui siis ihan jauhelihakeitolta) ja ruisleipää.


Niin ja vielä simpukat joita keräsin rannalta St.Andrewsissa. En ole hirveästi elämän aikana ollu sellaisella rannalla mistä voi kerätä noin nättejä simpukoita niin en osannu antaa niitten vain olla. Mutta kuulumisiin taas, nyt saattaa olla jopa vähän vähemmän aikaa seuraavaan päivitykseen kun ensi lauantaina menen taas Isocin järjestämälle reissulle. Sadetta on luvannut mutta melkein ainahan täällä Skotlannissa sataa!

1 kommentti:

  1. tuollaisia lumikelloja tulee meillekin keväisin (jokohan niitä on tuolla pihalla).

    VastaaPoista