keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Marseille

Tämähän on yhtä reissuamista tämä minun elämä tällä hetkellä. Älkää huoliko, näiden reissujen väliin mahtuu aina muutama todella tylsä päivä Caenissa, joiden aikana nukun paljon, käyn lenkillä, ehkä yhdellä kurssilla ja sitten vaan kuolen tylsyyteen. Koulua ei ole enää paljon ollenkaan, kun ranskalaiset opiskelijat valmistuvat kiivaasti concours-kokeisiin (osa niistä on jo tehty), joiden perusteella päätetään ketkä saavat opettajan viran. Viime viikolla minulla oli vain yksi oppitunti koko viikon aikana. Alkaa jo tuntua melko turhalta olla täällä, mutta onneksi voi matkustella. Tällä viikolla itse asiassa minulla on enää yksi luento, pidän loppuesitelmän ja sitten lähdenkin jo pois. Reilataan Marin kanssa Suomeen joten ihan vielä en kuitenkaan takaisin tule.

No, tätä tylsyyttä lähdettiin sitten Tessan kanssa pakoon ihan Etelä-Ranskaan asti. 11 tuntia kestävällä bussilla matkustettiin Pariisista Marseillesiin, jossa meitä odotti lämmin ilma. Taisi muukin Eurooppa Suomea myöten lämmetä samalla, mutta lämmintä oli onneksi meilläkin. Pakko oli jopa shortsit ostaa, kun ei sitä hellettä enää farkuissa kestänyt. Onnistuin myös ensimmäisenä päivänä palamaan jo melko pahasti.

Tässä ensimmäiset näkymät kaupunkiin juna-asemalta.



Kiivettiin jonkun mäen huipulla olevalle kirkolle, kuuma oli kiipeämismatka, mutta hyvät oli näkymät.










Seuraavaksi laskeuduttiin sitten ihan merentasolle asti, satuttiin pieni rantasuikale löytämään, joka oli aika täyteen ahdettu aurinkoa ottavia ihmisiä. Kävin sitten varpaani kastamassa meressä.



Hieman liian myöhään tajusin miten pahasti olin jo palamassa ja sit kun vihdoin löysin kaupan mistä sain aurinkorasvaa oli tilanne jo aika paha. Tässä siis kesän ensimmäiset rajat, jospa ei tartte enää lisää hommata. Taustalla näkyy myös hotellin juttuja, majoituttiin Premiere Classe -hotellissa, voin suositella, sijaitsi keskustassa eikä ole hinnallakaan pilattu.


Seuraavana päivänä kun vähän lähdettiin vielä kiertelemään ennen bussiin hyppäämistä, satuttiin osumaan vanhassa satamassa oleville käsityöläismarkkinoille. Nämä markkinat on vaan kerran vuoressa, ja aika hienoja taidonnäytteitä siellä kyllä olikin pääasiassa keramiikan osalta. Teki mieli vaikka mitä ostaa, mutta onneksi olisi liian vaikea kuljettaa Suomeen, niin jäi olemattomat rahat käyttämättä.


Ja tässä vielä viimeiset näkymät ennen lähtöä, taustalla näkyy se sama kirkko jonka luokse kavuttiin edellisenä päivänä.


Tuuli alkoi nousta meidän lähtöhetkellä ja paahtava helle muuttui hieman viileämmäksi. Edelleen oli kuitenkin mukavaa ja lämmintä ja aurinkoista. Tykkäsin Marseillesista kyllä ja voisin vaikka uudelleenkin käydä. Siellä oli sitä kesäistä tunnelmaa ja meinikiä. Ja aika monessa kohtaa (turistikauppojen luona) tuoksui hyvälle saippualle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti