sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Toulouse & Carcassone

Noh, Marseillesista matka jatkui länteen päin Toulouseen. Tänne kun saavuttiin käveltiin hieman epämääräisten alueiden läpi meidän hostellille, joka ehkä hieman laski meidän innostusta kaupungista. En nyt sitten niin rakastunutkaan paikkaan, johtuiko sitten tuulesta vai mistä. Kuitenkin ihan mukavat muutamat päivät vietettiin siellä.

Toulouse tunnetaan myös vaaleanpunaisena kaupunkina, La Ville Rosa, rakennusten värityksen vuoksi.





Nautin aamupalapuuroni parvekkeella mikä oli aika luksusta.


Toulousesta tehtiin myös päiväreissu Carcassoneen. Se on keskiaikainen linnoitus ja täysin turistikohde. Viihdyttiin siellä kuitenkin päivä oikein mukavasti, ja tarttui minulle jotain mukaan kotiin viemisiksi. Tykkäsin ihan vaan kierrellä linnoituksen eri osia, ja linnaan päästiin taas nuorina EU-kansalaisina ilmaisiksi, mukava bonus.





Söin tosi hyvää jäätelöä, ihan oikeita marjoja ja kaikkea löytyi siitä, niiin herkullista!
















Toulousesta matkattiin sitten yöbussilla takaisin Pariisiin ja sieltä Caeniin, tällä kertaa viimeistä kertaa. Caenissa minulla oli enää jäljellä yksi liikuntatunti (joka peruttiin), sekä loppuesitelmä. Siinä selitin, mitä olen vaihtoni aikana oppinut ja kokenut yliopiston puolella.

Sittenpä olikin aika pakata kimpsut ja kampsut, lähettää paketti tavaroita Suomeen ja päättää minun vaihtokevät. Viimeiset ruuat sain syötyä, viimeisellä jumppatunnilla kävin ja tein kaikki asiat viimeistä kertaa. Sittempä rinkka selässä suuntasin kohti Pariisia, jossa Mari minua odottikin, että aloitettaisiin meidän reili kohti kotia. Ranska vielä selkeästi halusi minua koetella viime metreillä, kun ratikka ei Caenissa kulkenut ja hiki päässä jouduin juoksemaan juna-asemalla kaikkine tavaroineni myöhästymisen pelossa, ja junassa vielä joku ärsyttävä mies vingutti nokkahuilua. Kuitenkin Pariisiin pääsin ja matka alkoi! Nyt voinkin vain enää sanoa että au revoir France!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti